"Jasmin Metsämaa on 19-vuotias nuori nainen. Hän on harrastanut hevosia aivan pienestä tytöntylleröstä asti, aloittaen aikoinaan ratsastuskoulun tunneilta. Monta vuotta Jasmin kävi samassa paikassa, mutta lopulta talli muutti sijaintiaan ja naisella ei ollut enää vakituista tallia. Tuolloin nainen omasi jo sen verran kokemusta, että hänen vanhempansa päätyivät ostamaan hänelle oman hevosen.

Jasmin sai jo hieman vanhemmanpuoleisen täysiveritamman. Trulliksi kutsuttu tamma oli erittäin kiltti ja katsoi elämää jo kokemuksella. Tuolloin teini-ikäinen Jasmin pääsi kehittymään tammansa kanssa helppo A-tasolle asti valmentajansa avustamana. Esteitäkin hypättiin metriin asti.

Jasminin täyttäessä 17 vuotta, menehtyi Trulli yllättäen. Nuori nainen oli surunmurtama ja kävi vain välillä liikuttamassa tuttavansa hevosta. Puolivuotta tapahtuneen jälkeen nainen kuitenkin ryhdistäytyi ja hankki itselleen uuden hevosen. Rahasta ei ollut ongelmaa naisen varakkaiden vanhempien ansiosta ja Jasmin sai valita lähes vapaasti hevosensa. Nainen tapasi kuitenkin jo pian Raptor -nimisen FWB-orin. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä - eikä mennyt kuin muutama päivä ja ori seisoi uuden kotitallinsa pihassa."

Jasmin on 19-vuotias, 164cm pitkä ja hoikka. Hän on luonteeltaan positiivinen sekä nauravainen, mutta myös hieman ärhäkkä. Eläimiä nainen rakastaa valtavasti ja työskenteleekin nykyisin eläinhoitolassa. Hän toimii määrätietoisesti ja rauhallisesti tilanteessa kuin tilanteessa, vaikka saattaakin suutahtaa nopeasti tullessaan väärin kohdelluksi.

Jasminista on sanottu, että hän on helppo ihminen tuntemattomille ja puolitutuille, mutta hankala läheisemmille. Se saattaa pitää paikkaansa, koska nainen on erittäin helpostilähestyttävä ja iloinen. Toisaalta taas hän osaa näyttää tunteensa ja suuttuu helposti ärsytyksestä sekä epärehellisyydestä. Läheisiltään hän ei siedä huonoa käytöstä ja osaa sen myös tuoda esille.

Ulkonäöltään nainen on hoikka ja sopusuhtainen. Hänellä on pitkät, punaruskeat hiukset sekä vihreät silmät. Useimmiten nainen pitää hiuksiaan leteillä ja käyttää lähes aina farkkuja sekä huppareita. Useimmiten hänet näkee ilman meikkiä, mutta joskus Jasmin saattaa hieman laittautua - lisäämällä kerroksen ripsiväriä ja huulikiiltoa.

Jasmin ei juurikaan ole edennyt ratsastuksessa sitten teinivuosien, mutta osaa silti sujuvasti heA:n asiat ja hyppää hieman reilua metriä ratana. Raptorin kanssa naisen taival ei kuitenkaan ole alkanut täydellisesti, sillä ori on tuonut luonteensa välillä liiankin selvästi esille. Yhteinen matka on kuitenkin vasta alussa, eikä tiedä, mitä tulee tapahtumaan.

Hevosen lineart © JKoenegge, Hevosen tiedot © Casper VRL-13152 || Muut tekstit © VRL-14703, ellei toisin mainita || Muut kuvat © VRL-14703 (kasvokuva Jasmin)
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita